Porvoon uutuuksia testaamassa!

Tässä kun on jonkin aikaa ollut poissa, on mielenkiintoista tehdä pitkästä aikaa sellainen "oman kaupungin saittari - kierros" ja check what's new. Tykkään muutenkin pyöriä etenkin Wanhassa kaupungissa kesäisin, mikäs sen parempi aika kuin kesällä turistisesongin ollessa suurimmillaan ja kaduilla vilisee porukkaa! Lisäksi tulee samalla astuttua muihinkin liikkeisiin joita vanhassa kaupungissa on monta viehettävää.

Tänään kävimme testaamassa tämän kauden rantaravintola-uutuutta Fryysarin rantaa, joka on rakennettu yhteen historiallisista ranta-aitoista, joka on myös vanhan porvoon suuri "maamerkki". One of these:
Ruokapaikka oli mitä idyllisimmässä paikassa, joen kupeessa jonne oli aitan ikkunasta suora näköala. Sisustuksessa oli kunnioitettu vanhaa ja paljon oli puuta, vanhanajan esineitä ja tunnelmaa. Mainio paikka viettää kiireetöntä lomapäivää!

Söin lampaan ribsit/kyljykset, oli hyvää vaikka lihaa olisi saannut olla enemmänkin! Valitsin lisukkeeksi vihersalaatin.







Kesäpäivä olisi toki saannut olla hieman helteisempi, mutta kyllä sitä tarkenee vielä, ei se syksy ihan vielä täällä ole. Suosittelen käyntiä rannassa myös ilta-aikaan hämärtyessä, jolloin aitoissa ovat tunnelmalliset valaistukset ja mikäs sen mukavempaa kuin tunnelmavalossa illastaminen elokuun hämärtyessä! Lisää tietoa ravintolasta ruokalistoineen löydät tästä!
Lisäksi tuli käytyä Vanhan kaupungin kesämarkkinoilla ja Brunbergillä ostaa hieman suklaata!

Hattu - testingissä!

//Nina

Kommentit