Dreaming of France and Italy




Kuvat / pictures : Google-search & Interhome.fi

Nyt on taas luvassa unelmointia (kauan sitten viime kerran!)

Joskus olisiko ollut alkukeväästä kun Englannissa oli (vaihteeksi) surkeat kelit ja koulustressi painoi päälle niin tein tällaisen "arjen pakoreissun" niin sanotusti virtuaalisesti, silloin lämpimistä lomakohteista, joskus on unelmoitava siis itsensä muualle että jaksaa paremmin, varsinkin kun kesä alkaa olla ohitse ja lukuvuoden uudet seikkailut odottaa. Mulle se painottuu aina matkaunelmointiin, maailmassa on vielä niin monta paikkaa jota ei ole nähnyt, yksi ehkä realistisimmista (lue:helpoiten toteutettavissa) oleva haave on Pariisi, Ranska!

En ole aiemmin ollut niin korviani myöten ihastunut paikkaan, vaikka moni sitä hehkuttaakin, mutta kuten leffoilla on tapana, koukutuin kaupunkiin täysin katsottuani Midnight in Paris - elokuvan, se oli niin huikeasti tehty esitellen kaupungin kujia. Jostain syystä ajauduin myös surffailemaan Facebookin erään mainoksen kautta ( ne siinä oikeassa sivupalkissa) Interhome-sivustolle, jossa toinen toistaan upeampia loma-asuntoja vuokrattavana, kuten tuo kuvassa oleva pohjois-ranskan rannikolla sijaitseva Deauville Trouville, joka ainakin Google mapsien mukaan sijaitsisi juuri Englannin alla, eli täysin pohjois-rannikolla, lähellä Guernsey Jersey-niemenkielekettä.

Pictures: Weheartit

Toki sitä aina unelmoida saa, viime vuonna oli kylläkin suunnitelmissa tehdä pieni Amsterdam visiitti mutta se siirtyikin tuonnemmas kun lukuvuosi loppu. Nyt täytyy koittaa olla suhteellisen säästeliäs niin ehkä keväällä olisi mahdollisuus tehdä tällainen Pariisi visiitti! Sinne tosin pääsee kyllä tosi kätevästi Lontoosta pilottijunalla, että sitä tuskin tarvitsee liiemmin suunnitella, joulun alla Pariisiin ei olisi sekään hullumpi idea, nyt kun Englannin/Skotlannin ns. major cities on kutakuinkin nähty, vaikka Skotlantiin menen kyllä vielä monesti uudelleen, etenkin Edinburghiin! Ja edelleen suurin osa Englannin etelärannikosta on näkemättä: Brighton, Southampton ja Plymounth.

Toinen kevätsuunnitelmissa siitävä reissu olisi yläkollaasista koottu Milano! Olen aiemmin käynyt etelä-Italiassa sekä autoillessa kieppi ihan pohjoisosassa, mutten koskaan suurkaupungissa, lue: real fashion mekassa, joten Milano olisi kyllä unelmien listalla sekin.

//I do these "dreaming of" posts every now and then, to dream myself away from the weekdays, usually about new travel destinations, there's plenty of places i haven't seen yet, and the most realistic one to make happen is Paris, France! After watching the movie "Midnight in Paris", I fell a bit in love with the city, i understand the charm of the small streets better. The second picture is from Deauville Trouville, a rentable apartment in the very north France, quite near Paris. These are places, where you wouldn't normally go, but are certainly worth a visit! I have to try to arrange a trip like these for example the spring, or maybe already christmas, it would be beautiful in Paris around those times. Also there's plenty of places in south England i haven't yet visited : Southampton, Brighton and Plymounth. Another spring-holidayplan is to go to Milan in Italy, the major fashion city, so that would be a great place to find inspiration and material for my studies, as well :)

+ a new jacket purchase

Tein taas vaihteeksi vähän päivitystä mun Fashiolistaan aikani kuluksi ja sieltähän tunnetusti aina tekee mieluisia löytöjä ympäri nettiä, kuten olen aiemmin täällä moneen otteeseen tokaissut. Tässä löydöistä uusin: nettikauppa Sheinside ja kyseessä White contrast Long Sleeve pockets PU jacket! Huh mikä pitkä värssy, no oli ainakin niin tyylikkään näköinen ja sopiva näin alkusyksyyn että pääsi ostoskoriin!

//I updated my Fashiolista account again with some new fashion findings, and here's the latest purchase from Sheinside, White contrast Long Sleeve pockets PU jacket! Long name but a perfect jacket for early autumn evenings and days.

Happy tuesday!
//Nina

Kommentit