Shall we be FRENDS ?





Ulkona jyllää tällä hetkellä talven tähän asti ehkä kamalin sää, joten tälle päivälle suunnittelema kaupunkireissu siirtynee kauniimmalle päivälle. Sen sijaan filtin alla kotona on aikaa katsella niitä tuoteinnovaatioita, joita eilen kerroin tällä hetkellä opiskelevamme. Hyvä esimerkki tällaisesta "elektroniikka kohtaa muodin" tuotteesta on nämä FRENDS - merkin innovatiiviset headphonet. Moni on varmaan jo jollei katukuvassa, ainakin blogeissa moisia bongaillut trendikkäiden naisten kantamana. Mun silmään ainakin aivan täydelliset. Näyttää niin kauniilta ja siluetti on kaunis ja puhdaslinjainen. Valkoinen nahka on ikuisesti todella upea ja kun siihen liittää rosékultaiset päällykset kuulokkeisiin on paketti valmis. Niihin voi myös ostaa erikuosisia- ja värisiä noita somisteita, ne on siis muunneltavissa ja irroitettavissa. Ääni tulee kuulemma todella hienosti ulos ja tuollaiset "tehdaskuulokkeet" kun tunnetusti poistaa ympärillä pyörivän älämölön varsin täydellisesti. Ainut ongelma näissä on melko suolainen (varsinkin opiskelijalle) hintataso - nämä lähtee sellaisesta 130 eurosta.

Innovaationa nuo on just sitä uutta teknologiaa, jossa muoti kohtaa elektroniikan kauniilla tavalla. Meinaan, onhan nuo kauniimmat kuin allanäkyvät kuvassa, kattelin huvin vuoksi jos Curry's PC Worldiltä (Englantilainen Gigantti vastine) löytyisi edullisemmin varteenotettavia kuulokkeita, mutta tällaisia olivat melkein kaikki ;

//It's such a bad weather today, so I have been checking out some product innovations for my school project at home. Definitely one current trend is the FRENDS headphones (seen on the streets as a style object and on various blogs as well). This is where technics meets fashion in a very innovative way. Now headphones are not only for men, but also a fashion statement for women. The prices are quite high due to that it is a designer product; from 130 euros and up. I have to say, these are a dream themselves and i'm definitely gonna save up for them - the white chic leather never dissapoints and combined to rosé gold it is just a pefect combination! In the picture beneath something I found at Currys Oc World; a comparison to what regular headphones looks like gives a good picture of why Frends are a wanted fashion object.

Jep, eli ehkä säästän noihin upeisiin Frends:eihin, olisivat täydelliset pitkille lennoille, tai ehkä teetän itselleni Kiinassa halvat kopiot...no ei kyllä :D

FRENDS:it löytyvät myös Nellyn valikoimista, tästä (affiliate)

Nellystä puheenollen, on heillä tällä hetkellä käynnissä Shoe Week - kampanja ja tarjolla kaikkia hienoja kenkiä, lähinnä juhliin ja aika keväisellä meiningillä. Kirkkaankeltainen tosiaan näyttäisi olevan yksiä kevään ykkösvärejä ja tämähän näyttää hyvältä ruskettuneita sääriä vasten. Tässä mun omia suosikkeja:

//Nelly has a Shoe Week campaign at the moment and here is some of my favourite ones for Spring and some Jeffrey boots. Bright yellow looks like it's a IT colour for this spring and it also looks stunning against tanned legs!

Kommentit