I ❤Shanghai, to be continued


En voisi paremmin kahden viikon reissua kiteyttää yhteen, kuin tuon ylläolevan kuvan sanoilla, se kertoo kaiken- ei tarvitse liiemmin siis selitellä onko nämä menneet viikot olleet elämäni laatuaikaa! Ja toiseksi, syvimmät pahoitteluni sillä hiljaisuuttahan tällä blogissa syntyi kumminkin vaikka läppäri oli mukana ja innokkaana ihmisenä suunnittelin sieltä tekeväni välipäivityksiä, olin toisin sanoen liian toiveikas Kiinan nettiyhteyksien suhteen; en tiennyt, että bloggeriinkin pääsy vaatii jonkun erikois-VPN-portin, joten pelkällä wifillä en paljon saannut mitään sivuja auki (jota hotellilta ei sittenkään löytynyt vaikka piti, sekin vielä) eli olen toisin sanoin ollut lukittuna ns. ulkomaailmasta nyt pari viikkoa, no ihan kiva tulla sivistyksen pariin!

Nyt on sen verran jet-lagia ja liian huonosti nukutut pari yötä, olen pirteä kuin peipponen näin aamutuimaan (ja odotan Pariisiin eilen jäänyttä laukkuani, kyllä vain, näin viime metreillä katosi, olin varautunut kylläkin sain etukäteen varoittelua, eli ihan vinkkinä jos haluat olla maksimaalisen epävarma siitä, saapuuko matkalaukkusi määränpäähän, ota ihmeessä välilasku Charles De Gaullessa) :D

Nyt annan kuvien puhua puolestaan lyhyillä kuvateksteillä in english, palaan asiaan eli toisin sanoen lisään tänne harppaus kerralla näitä kahden viikon aikana otettuja otoksia! :) Liike-kohtaisia kuvia saatan laittaa, niitäkin tuli aika paljon laitettavakseen pelkästään viralliseen koulu-raporttiin, jota alan työstämään lähiaikoina.

//The very first picture above explains perfectly my two week adventure - it's without a doubt been the time of my life! And my deepest apologies for not being able to update my blog, it's the first thing I did now in England because I've been so worried over not being here ;) I was in other words too hopeful with the Chinese internet connections, turns out most of "our" sites are blocked and available only via a VPN source, so I was more or less locked out of everything while there! So, here comes the first part of my journey, more to come for sure, little by little. Shanghai is a huge and exciting place to explore - indeed. (now with a jet lag and waiting for my missing luggage, great, but I hope you enjoy my first part of the pictures!

Note : As with these all the other pictures on my blog, the copyright is strict - for your entertainment only via this blog, please! Enjoy!


Well good morning Shanghai! Home-street for 2 weeks.




This surprised me - palmtrees everywhere..




That traffic and noise, every single day around the clock basically, was something that I already found very exotic and different. Also when you arrive to Shanghai, you might first think the air is just so hot that's why there's haze all around - in fact is just the heavy pollution.


This was a quite funny one:)

The amount of tea during the passed weeks? Ehm, count in litres...



Hotel : Rayfont Downtown, with excellent location at the Xuhui District, very close to attractions.



The tallest skyskraper in the picture is about to be the world's tallest this year!



Shanghai - home of many flagship of businesses


Getting around with metro is the best way!


It took me time to figure out what that blue creature on the far right is but turns out it's just someones legs behind a large umbrella, haha..


The Bund




East Nanjing road, one of China's most busiest shopping streets






The usual suspects first, when you arrive in Shanghai the first day is about exploring the fantastic buildnings!


People's Square busy metro station neighbourhood




Copyright Styled By Nina

Kommentit