Favorite type of Saturday night




Nämä on näitä vanhenemisen merkkejä: se, että yhtäkkiä yllänäkyvä lauantai-illan rituaali tulee enemmän tutuksi kuin lauantai illan yökerhoon suuntaaminen. Täytyy myöntää, että tämä voittaa kyllä yleisesti mun mielestä muut suunnitelmat sata nolla, olen todella huono käymään ylipäätänsä missään viikonloppuisin, saati iltaisin:) mielestäni nämä kaksi maagista loppuviikon päivää ovatkin olemassa tätä varten, nimittäin rentoutumista varten. Ottaa hieman aikaa itselleen & hengähtää, tehdä asioita jotka ovat jäänneet viikon kiireiden keskellä tekemättä, mun osaltani se tarkoittaa blogien lukemista, leffojen katselua ja niin edespäin. Vielä paremman näistä hetkistä tekee se, jos sattuu olemaan colaa ja jotain pientä makeaa purtavaa mukana menossa:) Toki joskus kesällä tämäntyyppinen lauantai-ilta herättäisi hurjia syyllisyydentunteita, sellaisia 'nyt pitäisi kyllä oikeastaan olla liikenteessä' mutta vaan ei nyt - jouluisen kynttilän tuoksuinen huone ja rentoilu vievät ehdottomasti voiton. Etenkin kun ulkoa kuuluu tuttua ja turvallista sateen ropinaa! Ja toki huomista, jälleen työntäyteistä päivää silmällä pitäen, parempaa tapaa viettää viikonloppuja tuskin on. Voi kyllä, jos aiot saada hyvät arvosanat ja laadukasta työtä aikaiseksi, et ota tasan tarkkaan yhtään lomaa työskentelyistä näin ennen palautuksia - viikonloput eivät ole poikkeuksia.

Noniin, nyt taidan päättää tämän lauantai-illan leffan katseluun, Suomessa on jo yö, pahoittelen näitä myöhäisiä postauksia, jotenkin runosuoni alkaa sykkimään parhaiten vasta näin myöhäisillassa. Ja myöskin, halusin jakaa jonkun tällaisen pienen hieman arkisemman postauksen, kun postauksia en tee ylipäätänsä melkein ollenkaan tällä hetkellä! Hyvät viikonlopun jatkot/loput kaikille.

//Nina

A clear sign of getting older? Well, that's when you think Saturday's like stated above are way better that Saturday's spent in a nightclub. I have to say that I am rubbish at going out or doing anything whatsoever on autumn weekends. I just think this is the most perfect time to sit around, breathe and relax, do things you haven't had time to do during the week (for me, this means reading favorite blogs, watching movies, lighting a christmassy candle etc.) and the best thing is when you spend it with a little treat, for me this means a coke and some chocolate! In the summer I would feel so guilty and awful of doing such things, but in the autumn, when all you hear outside is the pouring rain, I think this is exactly the right thing to do. Especially after working all day - oh yes, Saturday's nor Sunday's are an exception with all the deadlines approaching scarily quickly! Or if I wouldn't ever work Saturday-Sunday included, I would be pretty much panicking in the end for sure. So yes, this is what I do tonight :) 

I seldom make these type of 'extempore, basic' posts so I thought this would be fun for a change, especially now when I don't post about almost anything :D Have a nice and relaxing end of the weekend all:)

Kommentit