Winter in England





Palattu on tuttuihin ja turvallisiin maisemiin Englannin maille. Tuntuu tällä kertaa siltä, kuin olisi tullut vain 'käymään', siitä syystä että varsinaista opiskelua on jäljellä enään aika tasan 4 kk. Paluupäivä ei sujunut ihan mutkattomasti; lentoyhtiö onnistui hukkaamaan matkalaukun mutta se saapui onneksi eilen iltapäivällä. Tämän lisäksi lentokentän juna-asema oli jostain syystä koko maanantain suljettuna, joten bussilla sai tulla ensin Manchesterin keskustaan josta sitten vaihtaa junaan. Mistä johtuen toisaalta olikin ihan rentoa kantaa pelkkiä käsimatkatavaroita vaihteeksi kentältä tänne kotiin, pääsi siitäkin taakasta :) yllättävän moni olikin samaa aikaa kanssani siinä kadonneiden laukkujen jonossa, joten sitä sattuu nähtävästi useinkin. Onneksi sentään läppärin akku oli täyteen ladattu ennen lähtöäni, niin sain maanantaina tehtyä eilistä trendi-presentaatiota valmiiksi, olisi saattanut iskeä pienimuotoinen paniikki muuten :) Kouluun ei onneksi ollut eilen vaikeuksia herätä, sisäinen kello kun on vielä aika hyvin +2H Suomen ajassa...

Tässä arki on lähtenyt oikein mukavasti rullaamaan (kylmässä ja talvisessa Englannissa), eilen tuli käytyä yliopiston salilla kun sinne oli pienimuotoinen hinku näin pitkän loman jälkeen. Tänään olisi sitten perinteisesti vuorossa keskiviikko-jooga, jota onkin jo ehtinyt tulla melko ikävä. Ensi maanantaina alkaakin sitten semester 2, eli viimeinen lukukausi täällä meidän osaltamme, jossa käydään kaksi kurssia/moduulia. Ihan hyvä että ehtii ottaa nyt hieman rennosti tässä vielä ennen sitä, hektisen kotiinpaluun ja alkuviikon jälkeen.

Muuten täytyy sanoa, että toinen mitä oli kerennyt tulla ikävä on Englantilaisten ystävällisyys (etenkin täällä pohjoisessa). Yliopistolta kotiin tullessa kaikissa risteyksissä jossa ei ollut valoja jokaisella kerralla autot pysähtyivät ja päästivät tien yli - siinä missä ne suurinpiirtein kaahaa ylitse Suomessa, jollei ole varovainen. Joten täältä voitaisi ottaa hieman mallia, voisin sanoa! :)

Nyt hyvää päivänjatkoa kaikille!

//Nina

//So, back again in England! This time it feels like only visiting though, since the situation is that the final semester ever is starting on Monday, which leaves us with only about 4 months left to go until it all finishes. I travelled for a bit longer than anticipated on Monday, since the airline lost my luggage - this didn't panic me much though since it has happened before indeed. And to many others at the same time that particular day it seems - many other people were queueing when I was picking up the claim letter. I was happy to have charged my laptop battery full the night before traveling, since the charger was of course left in my luggage and I had to prepare a trend presentation, but everything turned out to go well despite stress to run out of battery. And waking up to school wasn't a big barrier yesterday, since I'm still quite living in the Finnish plus two hours - time..

Other than that, the life has begun to run smoothly and I've even started exercising again - one thing I really missed during my long holiday. Today it is yoga time again - another tradition I really missed whilst away. And now it is nice to have a few days before to prepare and maybe relax as well, since I'm sure the last semester is not about relaxation when it starts.. :)

Have a good day all!



Kommentit