torstai 30. heinäkuuta 2015

Elizabeth Arden NYC Premiere





Tässä on tuoksu, jonka löysin Viking Gracelta sunnuntaina. Tosi ihana sinänsä, että se tuoksuu ihan Guccin Premiere - tuoksulle joka minulla on joskus aiemmin ollut, mutta tämä huomattavasti houkuttelevampaan hintaan, alle 30 €. (en tiedä minkä hintainen on maissa, en ole tähän kyseiseen tuoksuun ennen törmännytkään edes Englannissa. Tämä tuoksu on tosi elegantti, siinä on sopivasti mausteisuutta iltamenoihin sopivaksi (kaneli) mutta kumminkin se ei ole niin vahva etteikö se sopisi päiväkäyttöön.

Hyvää torstain jatkoa kaikille! Itselläni menee viikonloppu enimmäkseen töitä tehden, huomiselle olisi luvassa myöskin illallistamista Helsingin suunnalla. Lauantaina piipahdan Porvoon PopFest - tapahtumassa. Toivottavasti silloin olisi hieman kirkkaampi keli kuin tällä hetkellä....juteltiin juuri siskoni ja äidin kanssa miten vähän tänä kesänä on tullut käytyä terassilla! Voin vakuuttaa että omat kertani voin laskea yhden käden sormilla... siis jos ei ulkomaanmatkoja lasketa mukaan. Tämä kylmä kesä on kyllä veroittanut sitä puuhaa jonkin verran. Millä te korvaatte terassilla istuskelun tällaisina päivinä? Itse sain juuri edellisen Gillian Flynnin novellin (Dark Places) luettua, ja koska olen koukussa ko. kirjailijan teoksiin, tilasin ja sain tänään postissa Sharp Objects - kirjan, jonka kimppuun aion käydä varmasti jo tänään. Muuten olen katsellut sarjoja sisätiloissa iltaisin, nyt on menossa SATC:in kuudes tuotantokausi (katson siitä ylöspäin, en pidä niistä ihan vanhimmista) :)

//Here's the scent I briefly mentioned about in my last post: Elizabeth Arden NYC Premiere, that I found at the cruise on Sunday. What I like is that it smells almost like Gucci Premiere, a scent that I had a couple of years back, but this comes with a much more friendly price tag (under 30€ on the boat, haven't seen it at shore but sure it is not that expensive at all). This is a perfect and intensive evening scent, I like the spicy cinnamon, but it is not too intensive and can be worn at daytime, too.

Have a good Thursday all! This weekend, I will be mostly at work but tomorrow we will have dinner in Helsinki which is quite nice for a change. On Saturday I will go to a summer festival in my hometown. Hopefully it will be a bit sunnier than now then... it is so dark at the moment despite the time is before 4 in the afternoon! Today we were thinking with my mum and sister how little we have been able to sit outside at summer terraces this year....honestly, I can say not many at all. The cold summer has really cut down on that, but it is alright for me, I have had time to finish a brilliant novel by Gillian Flynn (obsessed with her books now) called Dark Places, now I'm about to start reading "Sharp Objects" and I'm sure that's a good one too. Also, I have been watching series 6 of SATC, don't like the oldest episodes so I prefer these ones.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Summer days and travel - Åland Islands



Cheers at the boat taking off to M'hamn! Backpack new in - Primark Manchester (yes, it was fun to shop there a little - long time no see! I also bought a burgundy autumn cape/jacket which I will show outfit pictures of later on. Other shopping was at Topshop Selfridges, where I found a nice orange top thing (let's see if I can manage to get any pictures with that, it would require at least +25 degree temperatures you see..thumbs up!)

Kippistä ja hyvää alkavaa reissuviikonloppua Maarianhaminaan! Reppu kuvassa on uusi, Primarkista Manchesterista ostettu. Oli hauska käydä siinä tavaratalossa taas kauan sitten viime kerran. Löytyi samaisesta paikasta myös viininpunainen viitta/takki, joka varmaan näkyy asukuvissa myöhemmin. Muuta löysin Topshop Selfridgesiltä, eräs rento oranssi mekko, jonka ylle laittaminen tosin vaatisi hieman lämpösempiä kelejä joten toivotaan nyt vielä tälle kesälle niitä.



Ooon the boat at the sea approaching Åland, and the sun is shining beautifully, only minus the cold hard wind...

Laivan kannella, yrittäen nauttia auringosta joka ei ollut mahdollista kylmän ja kovan tuulen takia..


....until now, at our hotel terrace it was warm luckily!

....kunnes nyt, hotellimme terassilla oli lämmintä!


We got slightly hungry after a loong day of traveling (took off from Porvoo already 5 AM) so at 6 PM this delicious Adlon pizza was a good idea! I chose the chicken/red onion one, my sisters took the italian one and the mexican one. Still my mouth is watering when looking at these...you can't go wrong with any food on Åland, everything is just so delicious!

Pitkän ja varsin puuduttavan reissupäivän jossakin vaiheessa alkoi kunnolla huikomaan, lähdimmehän me matkaan jo aamuviiden korvilla ajellen. Iltakuudelta maistuikin sitten hotellimme herkulliset pizzat! Itse otin punasipuli/kana variantin, siskoni ottivat meksikanan ja italianan. Vesi nousee kyllä kielelle vielä noita ajatellessa saati kuvaa katsellessa...! Ahvenanmaalla ei vain voi mennä ruoan suhteen mönkään, tai tähän mennessä en ainakaan itse ole vielä huonoa ruokaa tuolla syönyt!


Pommern, my old friend in the sunset. Always as beautiful...

Pommern, vanha ystäväni auringonlaskun valossa. On se aina niin hieno..




At Dinos having (yet another) Stallhagen. Gotta love these whilst at Åland....

Ja taas maistellaan Stallhagenia. Eihän niitä voi tuolla saarella skipata...






I'm sorry, quite a few pictures of the swans there but couldn't help it, too hard to pick the best one when there was so many! Next day we went to the little zoo by the beach Lilla Holmen in Mariehamn city centre. Animals running in the wild, it is so beautiful there...

Muutama kuva joutsenista tarttui muistikortilleni - ne olivat sosiaalisia tapauksia! Tässä olimme ehtineet Lilla Holmenin uimarannalle ja sen yhteydessä olevaan kotieläintarhaan, jossa suuri osa eläimistä juoksentelee villinä. Tämä on must visit joka kerta Ahvenanmaalla.



Dinner at Dinos on Saturday! This is just one hour prior to the awful storm that swept over the island that night. Raining, the wind was so terrible, it was cold... we went straight to the hotel after dinner, not standing in packed nightclub queues in a weather like that.... might have done so five years ago but not anymore!

Lauantai ja illallista Dinoksen terassilla. Tämä oli vain tunti ennen pahamaineisen myrskyn alkua, se oli jotakin kammottavaa - kylmä, tuulinen ja vettä tulee taivaan täydeltä. Tässä paras päätöksemme oli ehdottomasti jättää ilta illallisen jälkeisiin drinkkeihin ja lähteä häntä koipien välissä takaisin hotellin turvaan/lämpöön, jostain syystä ruuhkaisen Maarianhaminan yökerhojen jonoissa notkuminen ei houkutellut... kenties viisi vuotta sitten olisin voinut kuvitella jonottavani, vaan ei enään!


Once more, Pommern. Before boarding our ship back home, or more precisely our car and then down to the cruise.

Vielä kerran, Pommern. Ennen alukseen nousua kohti kotia, tai tarkemmin sanottuna ennen auton ajoa autokannen alle..


Beautiful fog comes first....



....then comes the sun!


Today's details: bracelet Mai Niemi Design, sunglasses Le Specs*

We came back with my favorite boat Viking Grace, I love it - such a stylish cruise line. Bought a nice perfume I might have time to show at some point. I am typing this at evening/nighttime too, just about to go to bed, managed to catch a bit of a flu on our trip. Should remember, it is not summer in this country this year.... I guess quite many in Finland has a flu on a summer like this. 

Let's see when I have time to come and write the next time, try my best to do so asap, quite a busy week with work this week though! x

Tämän päivän asusteet: rannekoru Mai Niemi Design, aurinkolasit Le Specs*

Tulimme takasinpäin Ahvenanmaalta suosikkialuksellani Viking Gracella. Se on vain yksinkertaisesti kaikista laivoista tyylikkäin, mielestäni sekä Tukholman että Viron väliä seikkailevista aluksista. Löydän sieltä Taxfreesta aina jotakin, tällä kertaa tuoksun jonka voisin koittaa ehtiä esittelemään täälläkin. Bloggailu menee nyt vähän vähemmällä kapasiteetilla, tätäkin kirjoittelen ennen petiin menoa tässä iltasella, onnistuin saamaan flunssan tässä kesää piristämään, no uskon etten ole ainoa, tänä kesänä kun ei kesälämpötiloja ole ollut niin sitä taitaa olla liikkeellä.

Saa nähdä milloin taas tulen linjoille postailemaan, yritän tulla mahdollisimman pian. Tällä viikolla tosin kiire ja paljon töitä :)

*affiliate link

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

A few from Manchester












Manchesterista muutama puhelimeeni tallentunut otos! Tykkään käydä aina tietyissä paikoissa siellä; yksi ehdoton on tietenkin Selfridges - ostoskeskus (ei kovin paljon shoppailemassa, tai toistaiseksi sitä voi harrastaa vain top floorissa jossa tuotteita m.m. Ted Bakerilta ja Topshopilta, joskus sitten mennä täräytän ground floorin Chanel - ja Saint Lauren osastoille, toistaiseksi vain tiirailen). Toinen alue on design - ja sisustuskauppojen katu jonka nimeä en valitettavasti muista, mutta sieltä löytyy m.m. White Company, Peter Maturi, Cath Kidston ja upeaakin upeammat näyteikkunat, itse tykästyin Hermésin ikkunaan sen verran että otin pari fotoa (aiemmin olen kuvannut Mulberryn näyteikkunaa joulunaikaan ainakin).

Manchesterin Printworksissa sijaitsevaan massiiviseen Hard Rock Caféhen on myöskin toki aina päästävä! Musiikki, tunnelma, henkilökunta ja vähän kaikki on tosi paikoillaan siellä. Lempidrinkkini on tästä edespäin Strawberry Daiquiri, otettiin siskon kanssa ja sehän maistui vaarallisen paljon pelkästään smoothielle :) Hard Rockissa voit olla varma, että saat aina oikeaoppisesti väännetyt drinkit ja näiden ammattilaisten tekemänä niitä ei tarvitse odotella paljon 30 sekuntia pidempää! Arvostan paikkoja, jossa henkilökunta on niin motivoitunutta ja nopeatempoista, varustettu " tottakai minä tämän homman hoidan" asenteella. Tai henkilökunta on niinkuin enemmän kuin tarjoilemassa; antavat kaikkensa ja vähän enemmän. Tässä en tarkoita pelkästään tätä paikkaa vaan lähes kaikkia paikkoja Manchesterissa - saatiin koko matkan tosi hyvää palvelua joka puolella!

Ainiin, ja käytiinhän me Manun taidegalleriassakin. Siellä kävin viimeksi taisi olla marraskuussa, joten oli kiva palata ja katsoa tämän hetken näyttelyt.

Nyt ensi kertaan vaan! Lähdemme viikonlopun viettoon (matkaamme jo perjantai aamuna) Ahvenanmaalle reissuun, joten palailen varmaan tämän reissun jälkeen taas koneen äärelle. Pahoittelut hieman suppeasta bloggailusta siis näin kesä-aikaan, no mutta monilla muillakin on varmaan nyt lomaa ja menoja ja vähemmän aikaa täten viettää koneen ääreen naulattuna! :)

Palaillaan taas! /Nina (ps. vaikea muuten näin kauan blogganneena keksiä enään teksteille otsikoita, jotka olisivat jotenkin uudenlaisia tai joita ei olisi ennen käyttänyt - tähänkin otsikkokenttään laitoin ensin "Snapshots from Manchester" tai "Manchester snaps", kunnes lopulta päädyin tuohon vähän erilaiseen.. ;)

//There's a few phone-pics from Manchester that I collected from my phone! It is nice to visit the city when you have the few must visit - places that you have recognized as good places after so many visits there; for me it is always Manchester Art Gallery, Hard Rock Café and Selfridges to name a few. Now this is a bit shorter in english, sorry about that. I will travel to Åland Islands this weekend, so I will post again after that. A bit hard to find time to blog when it's summer time and work takes time too, but I think everyone understands, and many of you might be on holiday too spending less time at the laptop! :)

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

A tired but a happy Bachelor















"New opportunity, here I come" said one of the airplane-tunnel things at Amsterdam airport as we were about to take off back to Helsinki yesterday evening. I am now an official Bachelor of Arts with honours in Fashion Entrepreneurship, and it feels good let me tell you! I feel both tired and happy at the moment. Traveling is just the best thing I know, and this trip to the UK was no exception. I enjoyed returning to the UK, getting my graduation cap on my head and wearing the outfit. The ceremony was one of the most fantastic experiences in my life, so I am happy I went.

Now my life is in a new time, a time after the student experience abroad. I feel mature and full of knowledge to pursue my career, and it could be anywhere in the world. A job that I can travel often & frequently via is definitely on my radar and I would definitely not mind it.

A time abroad is definitely something that enriches you and flavors your life in so many different ways for a long time to go. It can bring people to your life that you were always meant to meet, it can make you a more beautiful person from the inside. But foremost, an university experience abroad educates you fully and opens doors you didn't even think was possible.

Have a good Sunday evening all, I still have some pictures on my phone to show that may make a post, this one is up next :)

"New opportunity, here I come" luki viereiseen lentokoneeseen vievässä tunnelissa eilen odottaessamme Amsterdamin kentältä lentoon lähtöä kohti Helsinkiä. Nyt olen palannut matkalta kotiin virallisesti valmistuneena Muodin yrittäjyyden kandidaattina, ja fiilis on mitä mahtavin! Olen niin onnellinen, että päätin osallistua seremoniaan, se oli ilman muuta hienointa mitä olen elämäni aikana tähän saakka kokenut. Olen myös tosi onnellinen matkaamme, se oli kaikin puolin todella onnistunut ja edelleenkin voin todeta, että matkailu on yksiä parhaita asioita, joita tiedän. Oli hieno fiilis saada valmistujaislakki painettua päähän ja viitta päälle perheen ympyröimänä.

Nyt elämässäni on virallisesti alkanut uusi aikakausi, nimittäin opiskelujen ja ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeinen aika. Tunnen itseni sisäisesti kypsäksi ja valmiiksi työelämään ja uran eteenpäin viemiseen. Olen tyytyväinen siihen, miten koulutusohjelmamme taitavien opettavien johdolla näin on päässyt käymään. Tämä opiskelukokemus on myös tuonut elämääni ihmisiä, jotka ovat varmasti aina olleet tarkoitettu elämääni tulemaan. 

Ulkomailla suoritettu tutkinto myös avaa sellaisia ovia, joita tuskin uskalsit kuvitellakaan. Elämäsi kokemuksen jälkeen voi parhaimmillaan olla täysin erilaista kuin silloin ennenkuin lähdit. Sitä voi kutsua elämänkoulunakin ,sen verran se rikastuttaa sinua sisäpuolelta kuin ulkopuoleltakin.

Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille, palailen seuraavaksi muutamalla puhelimeen tallentuneella otoksella  matkalta:)

/Nina
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...