Habitare 2015












Lauantaina käytiin Habitare - messuilla kurkistamassa uusia tuulia sisustusmaailmassa! Täytyy sanoa, että messut eivät tosiaankaan tuottaneet pettymystä ja olivat todella visiitin arvoiset. Itse en ole käynyt ennen näillä kyseisillä messuilla joten odotin innolla minkälaiset ovat. Olen käynyt ennen vain matka - ja muoti & kauneusmessuilla, sekä työn että huvin vuoksi :)

Tykkäsin Habitaresta, sillä siellä oli kaikkea vähän kaikille aisteille. Löytyi vintagea, muoti - inspiroitunutta designia (Jukka Rintalan osastolla), antiikkia & nykytaiteen taidenäyttely, jonne itselläni upposi eniten aikaa kyseisen taidelajin ystävänä. En ole paljon lähiaikoina taidenäyttelyissä käynytkään, joten tämä tuli sopivaan aikaan! Lisäksi messuilla löysin jo ekan joululahjankin (muistakaa, nyt on jo syyskuun puoliväli, kohta pukki saapuu) sekä ostin itselleni Yankee Candles - osastolta appelsiinintuoksuisen saippuapesusienen (olen salaa käyttänyt äitini tähän asti, joten ajattelin että voisihan sitä toki hankkia omankin - todella kätevä keksintö!)

Mitäs muuta, tykkäsin siellä erityisen paljon Laitala - osaston prinsessasängystä jossa royal - tyylinen rahi sen päädyssä (sitten joskus ostan, laitan korvan taakse kun oman kämpän sisustaminen tulee ajankohtaiseksi) sekä Seos - osaston modernin retrosta nojatuolista, jonka virolainen esittelijä kutsuikin näyttelyyn Tallinnaan ensi viikonloppuna, tosin tämä hieman liian nopealla varoitusajalla, muuten olisi voinut käydäkin. Kruunukalusteen osastolta bongasin erään matalan valkoisen kulmanahkasohvan, jonka niin ikään kelpuuttaisin tulevaan asuntooni sitten joskus :)

Kävikö joku muu myös Habitare - messuilla? :)
Mukavaa viikonalkua!
/Nina

//A few art & design pictures from the Habitare fair I visited this weekend! Loved it, definitely worth a visit for all art, design & interior fans. This four day fair is the biggest annual design fair in Finland held at Messukeskus, Helsinki. I haven't been before so this was all new and exciting for me :) Definitely liked the fact that there was a variety of different brands & companies, everything from antiques to modern art exhibitions to major Finnish furniture companies. If decorating my own apartment would have been on my radar at the moment, I would definitely have found a lot of nice furniture there! This time, I only bought the first Christmas present (yes - Christmas is coming people!) and a soap-sponge thing with orange scent, that I absolutely love. 

Cravings that I would have bought if I had an own apartment is the Laitala - princess style bed with a royal seat at the end of it, and probably the modern retro armchair on Seos - department. Liked the retro floral layering of it. At Kruunukaluste, I found a cool white leather sofa. Maybe someday.. :)

Did someone else visit Habitare? :)
Have a good new week all!
/Nina

Kommentit