Look and food this week



Blue shirt from Stradivarius, necklace Lumoava jewelry (gift), pants Nelly, shoes Nike Airmax.

Onpa tämä viikko mennyt äkkiä, jo mennään melkein perjantaissa. Kuten aiemmin viikolla silloin alustavasti suunnittelin, niin kokkailin hyvinkin tällä viikolla taas jotain uutta mitä ei ole aiemmin tullut kokeiltua, tällä kertaa vuorossa oli kreikkalaiset lihapullat. Tosi hyvät mausteet niissä (m.m meirami, oregano ja minttu) mikä teki niistä hyvin erilaiset perinteisiin pulliin tai jopa italialaisiin lihapulliin verrattuna. Tosin yksiä lempiruokiani on kyllä italialainen lihapullapasta, ei sitä oikein pysty mikään voittamaan mutta suosittelen kumminkin vaihtelun vuoksi testaamaan näitä kreikkalaisia. Ne valmisestaan karitsan jauhelihasta, mikä on myös aika spesiaalia. Periaatteessa näiden idea on olla osa meze - pöytää alkuruokamielessä, mutta päätin itse tehdä niistä oikein kunnon dinnerin valkoisella riisillä ja mintulla tarjoiltuna. Lihapullareseptiin jonka minä käytin pääset tästä.

Muuta - kävin tänä iltana siskollani ja tuli juotua sen verran kahvia ettei uni varmaan tule ihan vielä silmään. Tänään sain myös tehtyä toisen tosi hyvän asian, liityin nimittäin LinkedIn - maailmaan, vihdoinkin voisi sanoa! Tuntuu, että kaikki olisi siellä, eikä mikään ihme, tosi hyvä kanava esitellä työ - ja opiskeluhistoriansa ja portfolion, työnhakuun erinomainen. Minun täytyy tässä jossain vaiheessa päivittää tuon blogini yläpalkin seuraa - kanavat, tuli tästä mieleen - siellä on sellaisia, jotka voisi vaihtaa, esimerkiksi Polyvoressa en juurikaan enään vaikuta, vaikka kiva kanava olikin, mutta kaikkialla ei vain ehdi olemaan aktiivinen, ja tämähän on sosiaalisen median punainen lanka.

Huomenna olisi taas perjantai, ja siitä alkaa sitten tämän kuun viimeinen viikonloppu samalla. Uskomatonta mutta totta - syyskuu on periaatteessa ohi, minne sekin kuu katosi?! Kahden kuukauden päästähän on melkein joulukuu. Sille kuulle olisi myös kenties suunnitelmissa pientä reissua, tosin lähimaille vain ja viikonloppua lähinnä, siitä enemmän mikäli suunnitelmat muuttuu todeksi :)

Nyt mukavaa loppuviikkoa, toivottavasti ehtisin taas pian postaamaan x


//This week has flown by quickly. As I mentioned in the beginning of the week, I cooked something I haven't tried before - greek meatballs. Loved the spices in them, very delicious and a nice variation to 'normal' meatballs or italian ones I normally make a pasta of. These greek meatballs are actually meant to be made quite small and as a part of 'meze', greek antipasto or tapas, but I decided to make proper dinner and served them with white rice and mint. You can find the recipe I used for the meatballs here.

What else - today I spent the evening at my sister's, we had so much coffee that I don't think I can manage to fall asleep any time soon. This afternoon I also finally created a LinkedIn - profile. I know, should have done so long ago, seems like everyone's there. Good for networking indeed. So yes, there I am finally, although my profile is still slightly incomplete/working on it. I will add it to my blog at the top bit for my following channels as soon as possible. Those could anyway use a little bit of updating, since there's channels up there that I haven't practically been using anymore, such as Polyvore. It is a nice channel, but I don't have time to be active on many places and that essentially is the whole point of all social media.

Tomorrow it is Friday again, and the last weekend in September - where did this month go?! Can't believe it is October next week. Well, actually it is good, since that is the month we're going on a holiday, but anyway, imagine in two months it's pretty much December. Christmass :)

Now have a good rest of the week. Hope I have time to post soon x
//Nina

Kommentit