Last weekend x 6

 



Muutama kuva viime viikonlopulta ja vähän sitä ennen - nähtävästi torstai olikin sitten edellinen kerta, kun näimme auringosta pilkahduksen. Viikonloppu kun sujui melko pimeissä ja ankeissa sääolosuhteissa, ja alkuviikkokin on nyt jatkanut samaa rataa - eilen ajattelin jo, että voiko enään pimeämmäksi muuttua, mutta tänä aamuna herättyäni oivalsin että kyllä voi! Mutta, tämä ei missään nimessä ole mikään aika vaipua enään talvi-masennukseen, sillä olemme jo hyvin paljon voiton puolella sen suhteen että kolmen viikon päästä on jo ensimmäinen virallinen kevätkuukausi. Olen kyllä niin kevätihmisiä, herää sellaiseen uuteen eloon valoisuuden lisääntyessä ja tekee mieli jo suunnitella kesää oikein urakalla. No, otetaan nyt kumminkin yksi asia kerrallaan, ja aloitetaan maaliskuun alussa Tukholman-miniristeilyllä, jolle suuntaamme hyvien ystävien kesken. Mikäs sen parempi tapa toivottaa ensimmäinen virallinen kevätkuukausi tervetulleeksi! En olekaan käynyt sielläpäin risteilyllä todella pitkiin aikoihin.

Ja ystävistä puheenollen, viimeiset pari kuvaa ovat sunnuntailta kun vierailimme erään ystäväni ja hänen miehensä uudessa talossa Siuntiossa - tykkäsin tosi paljon tuosta käsityönä (tai ehkä lähemmin puutyönä) tehdystä keittiönpöydästä. Se oli kookas ja sopi tosi hyvin muun talon sisustukseen. Toinen mitä ei voi olla odottamatta ja mistä ei voi saada tarpeekseen ovat ystäväni kokkailut - tarjolla oli tuolloin spaghetti bolognese ja laskiaispullia. Hänen kokkailut ovat aina kyllä parasta, ja mielestäni parempaa tapaa viettää viikonloppua ei olekaan kuin rennoissa sunnuntai-merkeissä hyvien ystävien seurassa. Ennen käytiin ulkona yhdessä, nyt ne ajat ovat takanapäin ja kaikki nautimme paremmin päivällisestä yhdessä.

Kaksi keskimmäistä kuvaa on otettu perjantaina, kun oltiin menossa ruokakriitikoiksi illalliselle, jonka oli järjestäneet Suomen kokkimaajoukkue ennen lähtöään Sveitsiin kilpailemaan. Olen aina halunnut olla päivän ruokakriitikkona, ja nyt sekin on tullut kokeiltua! Arvioitavana oli alku - pää - ja jälkiruoka-annokset.

//Nina


//A few pics from last weekend & a bit beyond- on Thursday there was apparently still a bit of sunshine, that was pretty much the last day we saw the sun, this weekend has been very dark but also the beginning of the week for that matter! It feels like the days are getting just darker and darker - just when you thought that it cannot get any darker. But, this is no time for winter depression, since we've survived it almost fully now, for christ sakes - in three weeks March is here! We just booked a  mini cruise to Stockholm for around that time with my good friends, and there truly isn't a better way to welcome the first proper Spring month than with a little getaway trip in good company!

Speaking of friends, the last two pictures are from my friends and her partner's new house in Siuntio, that we visited on Sunday. Loved that rough tree dining table! It is actually hand made. And the food she each time cooks us - that is something to truly wait for! The best things in life are nice relaxing Sundays and weekends spent with good friends. It used to be more clubbing, now lazy weekends beats that :)

The middle two pics are taken just before a dining review event in Porvoo on Friday. The Finnish chef olympics team made 3 different dishes (starter - main - dessert) for a group of people to review in order to attend the actual competition next fall in Switzerland. I've always wanted to try being a food critic for a day - it was a lot of fun!

Have a nice Tuesday! 

Kommentit