tiistai 31. toukokuuta 2016

One year ago or ultimate nostalgia





































(Sorry for that last van-pic, had to include it since it is the only one where you can even remotely see The Chelsea Embankment...)

Ollakseni rehellinen, en oikein tiennyt miksi tämän postauksen nimeäisin, joten laitoin otsikkokenttään kaksi hyvin relevanttia tietoa siitä, mitä äsken yllä näitte. En voi väittää, etteikö yllänäkyvät kuvat olisi herättänyt minussa ajoittain suuriakin nostalgian tunteita! Noihin tunnetiloihin, muistoihin ja tapahtumiin palaaminen näin pitkän ajan jälkeen oikein juurta jaksaen konkretisoi paljon selkeämmin sen, mitä kaikkea sinä ajankohtana tapahtui. Aika menee niin äkkiä ja paljon tapahtuu koko ajan, joten on melkein pakko tehdä tällaisia sännöllisiä check-upeja mitä silloin ja silloin tapahtuikaan. Lyhyesti yllänäkyvästä kuvasaldosta järjestyksessä: liikkeelle lähdettiin lopputyönäyttelykuvilla, jonka jälkeen siirryttiin lyhyeen lomaviikkoon Prestonissa ennenkuin koitti matka Lontooseen viimeistä kertaa saarella asuessani; matka kohti Graduate Fashion Week - tapahtumaa Brick Lanella jossa koulumme muotilinjojen valmistuvien työt olivat näytillä. Tapahtuman lisäksi ehti onneksi myös vähän harrastamaan sight-seeing turistinkin juttuja vielä, kun kaupunki oli kätevän juna-matkan päässä silloisesta kodistasi.

Luonnollisesti, kuten yllä jo mainitsin niin jälkikatsaus vuosi takaperin tapahtuneisiin herätti tiettyjä  tunnetiloja, joista tässä päällimmäiset...

  • Tuntuu, kuin tämä vuosi valmistumisen jälkeenkin olisi hurahtanut tosi nopeasti.
  • Uskon että siitä johtuen kun paljon on ehtinyt vuoden mittaan, tuntuu että olisin asunut Suomessa paljon vuotta pidempään.
  • Olen vuoden aikana moneen otteeseen huomannut miettiväni, miten hyvin asiamme täällä ovat ja miten hyvin kaikki yleisesti toimii Suomessa. Tätä aihetta ihan tarkentaen läpi käydessä menisi niin kauan, etten nyt aiheeseen tällä erää sen enempää syvenny. Mutta viihdyn Suomessa toistaiseksi erinomaisesti, toivon pystyväni jäävän tänne vaikka koskaan ei voi sataprosenttisen varma olla minne ura sinut vie varsinkaan tällä alalla - on siis toki myös osattava ja uskallettava katsoa laaja-skaalaisemmin mahdollisuuksia.
  • Tuntuu että olisin tullut itsevarmemmaksi tuosta ajankohdasta tähän ajankohtaan peilaten. Ajattelin usein, etteivät saavutukseni nyt niin suuria ollut että niitä kenellekään huutelemaan. Esimerkiksi, tuossakin kuvassa jossa seison kurssimme loppuportfolion vieressä Lontoossa, ajattelin että 'ei tämä nyt niin spessua ole', silti vaikka kyseessä on yksiä suurimpia ja tärkeimpiä muotialan tapahtumia Britanniassa, jossa m.m. Stella McCartney sai alkunsa uralleen. Muistan myös menettäneeni lähes yöuneni täydellisen lopputyönäyttelystandin kehittämisen & rakentamisen tiimoilla, vaikka sen standin painoarvo oli vain 10% lopullisen lopputyön arvosanasta. No, stressasin minä sitä tekstiosaakin ihan hullun lailla, pienintä yksityiskohtaa myöten. Olen aina ollut suorittajaluonne, eikä vähään kyllä koskaan olla tyydytty. Nyt kumminkin elämäni on vähän helpompaa, kun olen hyväksynyt epätäydellisyyteni & olen kasvattanut itseluottamustani osaten olla tyytyväinen saavutuksiini niitä ollenkaan vähättelemättä, sillä pärjää pitkälle.
  • Tuntuu, että olen tuon valmistumiseni tai Suomeen muuton jälkeen ollut onnekas saadessani tavata haastattelutilaisuuksien merkeissä mielenkiintoisia alan ihmisiä, saanut kehittää itseäni projektien ja työkeikkojen tiimoilla ja huomata, että koulutustani arvostetaan. Paljon puhutaan tällä hetkellä siitä, miten työkokemus lyö kaikki koulutukset mutta omalla kohdallani voin sanoa että opiskelemaan lähteminen oli yksiä parhaita päätöksiäni elämässäni. Ja oppiminen vielä vaan jatkuu - pahin harhaluulo on se, että kaikki loppuu siihen kun suljet workshopin tai luentosalin oven viimeistä kertaa. Ei - tästä se vasta alkaa! Sinä johdat ura-elämääsi, se on täysin sinun omissa kätösissäsi sen jälkeen kun jätät minkä tahansa opinahjon taaksesi. Koulutus vain toimii ns. 'vakuutuksenasi' siitä, mikä on vasta ihan alkua kaikelle. Nykyään on pakko olla utelias, kehittyä ja oppia ihan koko ajan pärjätäkseen kilpailun keskellä. Seuraa mitä alallasi tapahtuu, verkostoidu, pysy aktiivisena & pidä verkot vesillä - sillä pärjää hyvin pitkälle.
//Nina


To be honest, I didn't quite know what to name this post exactly, so I just ended up typing in two very relevant headlines for what you just saw above. So yes, it was one year ago and indeed, it was nostalgic to re-visit these surroundings, memories, and well, happenings altogether! So in order of appearance, the happenings where exactly: my graduate exhibition stand at University, a week of enjoying the summer in Preston and the last week there ever for that matter, before traveling to London to visit Graduate Fashion Week primarily but of course a little bit of strolling around in the city, whilst it still was within convenient distance from your then-hometown by train. Not so close anymore if you feel like taking a weekend getaway there....! Also, some things went through my mind as I went through these images editing them. Those thoughts were.....

  • I feel like this year has gone fast. Like crazy-fast.
  • I feel like I've been living in Finland a lot longer than a year despite this, I guess that's because a lot has happened career-wise since I moved back.
  • I feel like I've gained a lot more confidence since that particular time. I used to think 'nah, this is nothing that special at all' for example in that picture where I'm standing next to our graduate portfolio at the Truman Brewey at GFW. Like you know, anyone can accomplish this. I wasn't even that proud of my exhibition stand, though I did it with as much enthusiasm and care as I possibly could manage to. Now, when looking back one year later, it all gets put into a new perspective and I now think 'I cannot believe I did all that!' Not only did I graduate with good, almost excellent grades that exceeded all my expectations considering the studying was in a foreign country and not my native language, but also I got my work displayed at one of the most prestigious events in fashion in London, where star designers such as Stella McCartney have kick-started the career. Also, GFW is each year noticed by magazines such as Vogue, so even visiting it is a dream become reality. And that I didn't realize until just now.
  • I feel like I've been priviledged to such great opportunities career-wise, with multiple interviews and meeting interesting industry people since, and this is just the beginning. A degree is highly valued by recruiters still although a lot has been said about that work experience plays a bigger role. I am continuing developing on my career as each day passes and I am constantly learning new things. The learning doesn't stop as you leave the school lectures and workshops, that if anything I've learned! Keep up constantly on what is happening in your industry, or preferably be one step ahead, be curious, have the courage to do & most of all have confidence. I've worked lots on mine in the latest year and I am so happy I've managed to progress for the better.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Feeling well rested





Tiedättekö sen tunteen, joka valtaa meidät silloin kun tunnet saavuttaneesi jotakin? Se jokin voi olla ihan pikkujuttu, mutta kuitenkin tuntua lähes elämää suuremmalta. Et ehkä ihan tarkalleen tiedä minkä seurauksena tunnetila tulee, mutta hyvä se on kuitenkin. Minulla on nyt tämän viikonlopun jälkeen juurikin tällainen tunnetila! Tämä on tosiaan tuntunut kunnon viikonlopulta, sellaiselta, jolta toivot jokaisen viikonlopun tuntuvan. Valitettavasti täysin blank space - viikonloppuja ei oikein kesäisin kalenteriin synny, joten sitä suuremmalla syyllä kannattaa ottaa kaikki irti niistä silloin kun niitä on. Tällöin otan tavaksi minimoida matkapuhelimen käyttöä, ideaalitilantessa se pysyy käden ulottumattomissa kokonaan, lähden kävelyille ulos (aamuisin ja iltaisin), treenaan joogaa, nukun aivan liian pitkät yöunet (tässä joudun antamaan tosin päänsärky-varoituksen, heräsin tänä aamuna jomotukseen minkäs muun kuin liian nukkumisen seurauksena..), kotona siivoilua enemmän tai vähemmän (kaikki lasketaan, yllänäkyvän kuvan työnurkan sain taiottua viikonloppuna ylimääräisten tavaroiden poisviemisen seurauksena) ja tietenkin, hyvän ruoan syöminen ja TV:stä katsominen sellaista mitä nyt ikinä haluukaan katsoa sinä ajankohtana, tai vaihtoehtoisesti leffat. Siinä nyt muutama hyvä syy miksi itsekseen oleskelu tai syrjäytyminen viikonloppuisin on ihan hyvästä! Vielä kermana kakun päälle, se ettei tarvitse juurikaan stressata meikkaamisen tai hiustenlaiton kanssa on hyvä plussa - voit kuljeksia ympäriinsä ihan minkänäköisenä tahansa antaen ihon ja hiukset levätä välillä, se jos jokin tuntuu luksukselta.

Toisin sanoen, tunnet itsesi taas ihmiseksi, ja todella olet valmiina uuteen viikkoon. x
Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille! Levätkäähän ellette vielä tänä viikonloppuna ole kerenneet.
/Nina

//You know those days when you really feel you have accomplished something? Like you have that special feeling within you, that 'damn, this feels good' feeling, that you perhaps can't quite explain. Well, I do have that after this weekend! This has felt like a proper weekend, that kind of it that you would hope every weekend to be like. In summer time especially, we are often busy with lots going on, so you can't appreciate enough weekends when you can just decide to do what the hell you want. These weekends are rare, but they sure do exist! And when they occur, I often try to minimize the use of my cellphone, I have it out of my reach ideally, go for walks outside (morning - and evening), do some yoga, sleep way too long hours (this morning I woke up to a 'nice' headache, probably for the reason that I've simply slept too much), cleaning the house or just bits of it and tossing stuff you just don't use anymore (that little working space above is something I created this weekend after clearance!) and of course, cooking nice meals & watching whatever you like on TV or movies. There was a few good enough reasons why chilling on your own in the weekends sometimes just is the best! And generally, really as the icing on the cake is that you don't have to put make-up on or obsess about your hair - just look natural and let your skin and hair rest for one day, that is luxury if anything!

You kind of feel human again, like you're really ready for a new week. x
Have a nice rest of the Sunday and remember to rest if you haven't had time to do so!

perjantai 27. toukokuuta 2016

Stylist's picks for graduation


Bianco nude sandals // Pilgrim earrings // Desigual dress // Tommy Hilfiger tote bag*


Amalia leather bag // Bianco strap Sandals // Samsoe & Samsoe maxi dress black // Signature dress*

NOTE: All products above are 25-30 % off from the Boozt.com summer campaign!

Valmistujaisjuhlaviikonloppujen lähestyessä (en ole nyt itse ihan kärryllä, onko ne ns. 'virallisesti' jo tänä tai vasta seuraavana viikonloppuna, no joka tapauksessa..) ajattelin koota tähän ylle varsinaisesti kreivin aikaan muutamia omia asu-ideoitani juhlallisuuksiin, kun Boozilla sattuu olemaan meneillään sopivasti -30% kesäkampanja, jossa paljon tuotteita vielä noiden yllänäkyvien merkkien lisäksi mukavilla alennuslapuilla varustettuna - kannattaa tsekata koko valikoima tästä!*

Vaikkei omalla kohdalla valmistujaisjuhlia olekaan tälle vuodelle tiedossa, tuntuu kuitenkin aika ihmeelliseltä ajatella että omasta valmistujaisseremoniasta alkaa olemaan vuosi aikaa, ja tasan tähän aikaan vuodesta valmistumisesta (Kauppaoppilaitoksesta) on huimat seitsemän vuotta, silloin saadaan mennä takaisin vuoteen 2009! Muistan tuon valmistujaispäivän kyllä vielä tosi hyvin. Elämä oli jotenkin tosi huoletonta silloin, kun mitään sen suurempia heti tänne nyt - tyylisiä tulevaisuussuunnitelmia ei tarvinnut vielä laatia vaan elettiin vähän niinkuin päivä kerrallaan. Nyt yliopistosta valmistuessa oli vähän eri meininki, kun tuntui että tässä on heti lähdettävä nousukiitoon uransa kanssa, olihan sitä ikääkin kertynyt kuusi vuotta enemmän kuin ensimmäisistä valmistujaisjuhlista. Eli toisin sanoen, paineet kasvaa aikuistuessasi! Mutta se ei tarkoita, etteikö omasta valmistujaispäivästään kannattaisi täysin rinnoin nauttia; muistakaa, että tämä on vasta alkua & ensimmäinen päivä loppuelämässäsi työelämässä, joten kannattaa nauttia juhlasta ja saavutuksistasi reaaliajassa stressaamatta liikaa tulevaa!

Paljon onnea valmistuville toivottaen,
/Nina

//With graduation parties and ceremonies fast approaching, I thought it would be a brilliant time to collect some outfit inspiration ideas here as well, although graduation is not on my own list this year! Actually, it feels slightly weird to think that my own graduation happened already a year ago. Or, the last time I had a graduation party exactly this time a year was back in 2009 after my A-levels in business college - so fast-forward seven years ago - that is what I call crazy! 

Anyway, just wanted to say enjoy your graduation day all whatever you're deciding to wear - this day is the first day in the rest of your life. It is where it all begins essentially!

Lots of love for the fresh graduates,
/Nina

*this post contains adlinks in collaboration with Boozt.com/FI

torstai 26. toukokuuta 2016

Job hopping - tämän päivän ilmiö

Note: This post is in Finnish - please use your browser to translate.

Kuten tuossa edellisessä postauksessani mainitsin, niin olen nyt sen verran tästä aiheesta törmännyt juttuihin eri lähteissä viime aikoina, ja siitä on juuri Amazonilla julkaistu suuren suosion saavuttaneen kirjan (Not Working, kirjailijalta Lisa Owens) niin ajattelin että nyt jos koskaan on oikea aika ottaa aihe käsittelyyn postauksen parissa.

Alunperin tämä postaus sai inspiraationsa LinkedIn:in kautta tästä artikkelista, jossa käytiin kiivasta keskustelua kommenteissa. Artikkeli käsitteli (nykypäivän) ilmiötä nimeltään 'job hopping', eli työstä työhön 'hyppimistä' noin suorana käännöksenä. Siinä painotettiin etenkin uraansa aloittavia, alle kolmekymppisten ikähaarukkaa. Luonnollisesti tämäntyyppinen ilmiö jakaa ihmisten mielipiteet puolesta ja vastaan, mutta tosiasia on että se on nykypäivää. Suomalaisbloggari Monakin jo tästä omassa vlogissaan puhui jonkin aikaa sitten antaen oman näkökantansa asiaan, ja innostuin postaukseen kommentoimaan silloin, ettei ole lainkaan erikoista jos nyt työuransa aloittaneella on elämänsä aikana jopa 20+ eri työpaikkaa ja työnantajaa. Kannattaa tsekata Monan energinen vlogipostaus tästä.  Allaolevan sana on vapaa - artikkelin sen sijaan bongasin tiistain Kauppalehdessä, kannattaa lukea, siinäkin hyviä pointteja miten modernista, uuden sukupolven diginatiivista voi olla ratkaiseva hyöty yrityksen kuin yrityksen tulevaisuudessa.


Työsuhteiden malli, koeajat, keikkatyöt, kiiretuuraukset, harjoittelut, määräaikaisuudet, projektit, freelance työt, kaikki vaikuttaa siihen, että on hyvin paljon mahdollista, että elämäsi aikana teet montaa eri työtä monelle eri työnantajalle vaikka samanaikaisesti. Nämä nimittäin ovat nykyajan työmalleina melkeinpä tavallisempia kuin vakituiset kokoaikatyöt ja kuten aiemmin olen ehkä kirjoitellut, on ne lisääntymässä kokoajan kovaa vauhtia kun ihmiset näkevät yrittäjyyden ja sen tuomat värikkäät mahdollisuudet urapolkuna yleisemmin. Tästä keskustelimme muuten Taidetehtaan Tulevaisuuspäivä - paneelissa huhtikuussa, ja olen todella kiitollinen että minut valittiin mukaan joukkoon puhumaan niinkin tärkeästä asiasta.

Omalla CV:lläni näitä yllämainittuja työjaksoja kaikkia nimittäin on niiden kokoaikaisten vakkaritöiden lisäksi, ja voin lyödä vetoa, että niin on monen muunkin uraansa aloittelevan ja myöskin urallaan pitkällä olevan. Itseasiassa, kokoaikaista vakkarityötä ei CV:ltäni löydykään vaan osa-aikainen vakkarityö on oikeampi ilmaisu. Joten, siitä sen näkee - tähänastinen urani on pohjautunut hyvinkin vahvasti tämän päivän trendiin, eli voisi sanoa 'job hoppingiin'. Eikä sitä missään nimessä kannata nähdä mustavalkoisena asiana. Aina on rekrytoijia, jotka nimittäin näkevät tämän varsin negatiivisena seikkana. Nopeasti katsottunahan lyhyet työjaksot CV:ssäsi koetaan automaattisesti sellaisena, ettei työnhakija/tekijä pysty pysyttelemään yhdessä työssä kauaakaan 'kyllästymättä'. Loppupeleissä tämä on melko vanhanaikainen tapa nähdä asia. Paljon on innokkaita työnhakijoita, jotka eivät syystä tai toisesta ole ehtineet kerryttämään pidempää työkokemusta juuri työsuhteiden mallin ansiosta. Kaikilla meillä on erilainen tausta. Opinnot, keikkatyöt, äitiysvapaat, matkustelut ja vapaaehtoistyöt, work & travel, kesätyöt... mitäs näitä kaikkia on. Siinä joka tapauksessa muutama syy, miksei työsuhteen kestoon kannata ainoastaan katsoa ja vetää omat johtopäätöksensä. Syvemmälle on sukellettava. On nähtävä henkilön kokonaiskuva- ja tausta.

Omalla alallani, luovalla alalla, tämä ilmiö on varmasti hyvin usein erittäinkin yleinen. Mutta on niitä muitakin aloja, jossa työpaikkojen laaja kirjo ja vaihtuvuus näkyy hakijan CV:ssa, kuten esimerkiksi ravintola-ala. Asiat on otettava vastaan kuten ne tulee, mahdollisuudet on nähtävä nuorena hyvässä valossa ja niihin on tartuttava sillä kuten LinkedIn - artikkelissa kirjoitettiin, niin kaksikymppisenä vasta rakennat alustaa urapolullesi ja etsit oikeaa paikkaasi, ja tämä sanomattakin sisältää erilaisia työmahdollisuuksia, projekteja, määräaikaisuuksia ja niitä kesätöitäkin.

Mitä mieltä olet itse job-hopping ilmiöstä? Oletko rekrytoija ja näet asian negatiivisena tai positiivisena?

Huomaatko omassa CV:ssäsi saman ilmiön? Kokemuksia ja näkemyksiä saa jakaa kommenteissa!

Mukavaa viikonlopun odottelua,
/Nina

tiistai 24. toukokuuta 2016

Pre-summer sunny days







Yllä pienimuotoinen jälkikatsaus lähipäivien tai itseasiassa melkein viikon tapahtumiin. Eli kuten näkyy, enimmäkseen ulko-ilmasta nauttiessa on päivät menneet! Paljon myöskin jääkiekon kisastudioita viettäessä tietenkin. Ja pientä shoppailua välissä, sitä on kiva harrastaa välillä, tai sanotaanko näin että se virkistää arkea mukavasti. Tänään kävin m.m hakemassa varaamaani puseroa uudesta pellavavaatemyymälästä Porvoon keskustan tuntumasta (ByPias). Viime viikolla tähän paitaan ihastuin sen uniikin ulkomuodon takia (ei ole montaa samanlaista. Shoppaillessa nykyisin kiinnitän varsinkin huomiota näihin kahteen seikkaan: vaatteen persoonallisuuteen ja laatuun. Aina nämä kaksi eivät ole olleet ykköskriteereitäni, mutta nykyisin ehdottomasti on, sillä olen huomannut että mitä enemmän näitä kahta elementtiä shoppaillessaan suosii, sen onnistuneempia tärppejä sitä tekee. Ja tämä ei suinkaan päde pelkästään vaatteisiin ja muotiin. Oho, olipa pitkä sulkeissa-osio.) :D

Ja ei - en vieläkään ole kyllästynyt tuohon luonnon ja kukintojen kuvaamiseen kuten näkyy. Toivottavasti te lukijat ette vaan ole vielä lopen kyllästyneitä tähän repertuaarini laajaan kirjoon, sillä (valitettavasti) tämä on vasta alkua :D tässä on vielä koko kesä aikaa tehdä näitä viimeaikojen luontokuva-postauksia, sen voin luvata. Melkein tulee hiki jo pelkästään näitä kuvia muistikortilta poistaessa kun ne on siirretty ulkoiselle kovalevylle. Mutta sanon tämän jo mainitsemani uudelleen: nyt on tosiaankin se aika jolloin kannattaa elää hetkessä ja nauttia vasta alkavasta kesästä! Huomasin myöskin, että edellisestä postauksestani alkaa olemaan viikko aikaa, näin se aika hurahtaa ulko-aktiviteetteja ja muuta tehdessä. Mutta, lupaan kyllä tästä huolimatta skarpata tätä minun postaustahtia vähän, sillä aiheita olen kyllä kirjoitellut alas, ajatukset ovat vain jääneet toistaiseksi pohdinnan ja suunnittelun tasolle. Uskon osittain myös, että tässä on lähiaikoina ollut taas tällainen vähän luovuutta-uupuva kausi, joita mulla välillä on. Helle on varmaan jähmettänyt aivot pahemman kerran :) Ja muutenkin, helteisillä säillä sitä tulee pukeuduttua harvemmin muuhun kuin väljimpään löytämääsi jumpsuitiin ja bikineihin. Muussa ei jaksa olla eikä liikkua. 

Ainiin ja muuten, huomasin etten ollutkaan blogissa maininnut viimeisen kuukauden aikana tapahtunutta muutosta elämässäni. Vaikkei kukaan ihmettelisikään, ajattelin aiheesta mainita ettei itsellänikään tule tunne että pidättelen tietoa. Eli, en ole enään kokopäivätöissä (kirjoittelin aloittaneeni uuden työn maaliskuun alussa) joten olen taas uusien ideoiden, projektien sekä työnhaun kehitysvaiheessa. Pidän toisin sanoen pientä lomaa samalla pitäen silmät auki mahdollisuuksille tässä blogi-juttujen ohessa. Mainitsin tämän siksi, että kirjoitin myös siitä kun työt aloitin, joten ajattelin olevan luonnollista ilmoittaa myös kun en enään työskentele ko. projektin parissa. Nykyään projektit, työpaikat ja kaikki muukin muuttuu niin äkkiä, ettei melkein itsekään pysy kärryllä ja saa tehdä töitä pysyäkseen, tai paree pysyä ennemminkin. Itseasiassa, seuraava postaukseni käsitteleekin työelämää nykyhetkessä, sillä siitä olen lukenut nyt niin paljon eri puolilta lähiaikoina että olen inspiroitunut kirjoittamaan oman näkökantani asiaan. Se on ns. polttava puheenaihe tällä hetkellä.

Hyvää tiistai-illan jatkoa kaikille!


//Above a brief summary of the days lately. As you can see, a lot hanging-out-in-sun activities has been going on. Being outdoors as much as possible. A little bit of shopping in-between it all, such as I did today. Bought a shirt from a newly opened linen-fashion shop in downtown Porvoo, or actually I picked up the item after putting it on reservation last week (fell in love with its unique aesthetics - two of my shopping habits which has evolved over the recent years even stronger are focus on individuality/personality and on the other hand, quality. By keeping this mindset always when making new purchases, you just manage to do so good and well-needed findings, and I'm not talking solely about clothes and fashion here. Woops, that was a long bracket, sorry about that.) :D

And no, still can't (apparently) get enough of that blooming nature & trees. Just been taking plenty of pictures and have a rough time deleting them from my phone whilst moving them to the external harddrive. But you know, as I said before, it is now or never we should enjoy the beautiful weather and commencing summer! I just noticed also that it's almost a week ago I last blogged. Just been doing a lot other things lately I suppose. I do have some blog topics on my mind for upcoming days, do I'll do my best to improve my posting habits. Sometimes I guess it can also be a matter of a lack in creativity flow, as I've talked about before. Heat-wave days are overall a bad time to do any posts, if all you're wearing is your favorite loose jumpsuit and a bikini. It is too hot to wear anything but.

Oh btw, there's been a few changes happening in my life within the past month which I haven't told about here so I thought I might as well write about it to avoid withholding information. I do not work anymore in the full-time job I told you about in early Spring, so I'm back at job hunting again or more exactly freelancing and looking for opportunities. I just thought I let you know in case someone is wondering, since I wrote a post when I did start that job too. These days situations and commitments changes so quickly you barely can keep up with the pace yourself. Or you kind of have to, that is. Actually my next post will go through the topic of work and careers in a current perspective.

Have a nice Tuesday evening! x
//Nina

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

My style yesterday ft. last year's #LeSpecs


Jos minun tulisi mainita ainoastaan yksi lemppari-aurinkolasibrändi, olisi se todennäköisesti Le Specs (ja perään heti kätevästi Prada, Chloé, Miu Miu ja Karen Walker, mutta no... kyllä, saa kutsua aurinkolasifaniksi). Joka tapauksessa, kahtena edellisvuotena olen tosin panostanut juurikin Le Specsin laseihin, kun repertuaari kasvaa taas yksillä juuri tilaamillani yksilöillä. Näissä kuvissa päässäni on viime vuonna hankkimani klassiset mustat lasit (joista satuinkin kirjoittamaan aika tasan vuosi sitten tässä postauksessa). Tänä vuonna repäisin vähän enemmän ja kyseessä ei ole ehkä ne ihan klassisimman malliset, mutta välillä pitää revitellä ja uskaltaa kokeilla vähän jotain ekstraa. Ne jotka tilasin edustaa nyt kenties tämän hetken suurinta 'huutoa' mitä tulee aurinkolasimalleihin. Esittelen ne luonnollisesti sitten kun ovat saapuneet!

Rehellisyyden nimissä en kyllä olisi oikeastaan tarvinnut uutta paria - laskin tuossa että saldoni nousee jo 7 aurinkolasiin, mutta mielestäni niitäkin on niin kiva vähän vaihdella! Toki jos joskus satsaisin satasia maksaviin laseihin, kuluttaisin varmaan niitä ihan viimeiseen asti, mutta kun omien lasien hinta-haarukka pyörii siinä 40-150 euron välillä yleisesti, niin silloin voi ostaa monta erilaista. Tosi monet lasit ovat ostettu myös ketjuliikkeistä, jolloin hinta on paljon edullisempikin. Mutta siihen jäin, että niitä on kiva vaihdella kuten mitä tahansa asustetta, kuten laukkua. Itselläni tämä vaihtelu-halukkuus pätee myös takkeihin, joihin olen heikkona (minun ei kannata suunnata lainkaan  takkiostastolle, jos on vähänkin shoppailuvimma päällä). Ja nyt kun puhutaan kesäisistä asusteista, niin bikinitkin on aina kiva joskus päivittää uuteen kesäkauteen.

Sain tosi hyvin inspiraatiota aurinkolasien ostoon Le Specsin Instagram - tilin kautta. Kannattaa ehdottomasti kurkata, niin näkee lasit 'in action' niin sanotusti, siinä missä nettikauppojen kuvat ei aina kerro koko totuutta tuotteen mallista yms. Tämä sama pätee lähes aina kun olet ostamassa jotain asustetta, kuten esim. laukkua, silloin on hyvä katsoa vaikka juurikin Instagramista muiden postaamia kuvia tuotteesta jonka olet potentiaalisesti ostamassa niin saat hyvin osviittaa.

Le Specsejä löytyy muuten hyvä valikoima m.m. Nellyltä, täällä*.

Muuten kuvissa näkyvästä asusta: neulepusero Topshop, farkut Only & reppu Primark.
Hyvää keskiviikkoa vaan kaikille!

//If I were to name only one favorite sunglasses brand, it would probably be Le Specs (....followed by Chloé, Prada, Miu Miu & Karen Walker, but anyway... yes, call me a sunglasses freak). Le Specs are the ones I've invested in for the last two years in a row however, just placed an order on a pair of new ones recently. The ones I'm wearing here are the ones I bought last year (wrote a post funny enough pretty much exactly this time last year, here). A pair of classic, black sunglasses is just a must-have! This year I went a little more extravagant, you'll see that when I introduce the newcomers here after I get them. To be honest, I wouldn't really have needed a new pair altogether, just counted I own about 7 pairs now... but you know, it is always nice to change sunnies! Anyone agreeing? It is a little bit like it is nice to change bag or coat every now and then, depending on the occasion or mood. Or as we speak about summer essentials, likewise it is nice to buy a new bikini every now and then.

Btw, I found some amazing inspo on Le Specs Instagram - account. It is a brilliant place to see the purchase in action as well. Sometimes the images in online shops doesn't quite bring the product to 'life' so said. Especially if you are about to buy an accessory. That is when social media such as Instagram come in handy - you see others wearing what you are about to buy.

Find a good selection of Le Specs - sunglasses at for example Nelly, here*.

Rest of the outfit: sweater Topshop, jeans Only & backpack Primark.
Have a good Wednesday!
//Nina

*affiliate link in collaboration with Nelly FI.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...